Kaikenkarvaisia juttuja

Animalian Pääkaupunkiseudun alueosaston blogi


Jätä kommentti

Tallinnan vegaanimessut

Animalia osallistui Tallinnan vegaanimessuille kuluneena pyhäinpäivän viikonloppuna. Virossa on jo monena vuotena järjestetty kasvissyöntiin keskittyneet Taimetoidumess– messut. Nykyään messut tunnetaan kansainvälisesti nimellä Tallinn Vegan Fair ja messuilla on sekä vierailijoita, esiintyjiä että näytteilleasettajia useista maista. Animalia on osallistunut messuille näytteilleasettajana viime vuosina.

img_2508

Messujen valtava täytekakku.

Vuonna 2016 Suomessa on todistettu vegaanibuumia ja vegaanituotteiden kysyntä ja tarjonta kasvaa koko ajan. Sama kasvu on tapahtunut Tallinnan vegaanimessujen suhteen, ja messut ovat kasvaneet moninkertaisiksi aiemmista vuosista, kävijöitäkin oli yli 4 000! Messuilla oli yli 100 näytteilleasettajaa, joihin lukeutui eläinasiajärjestöjä ja ravintoloita sekä tuotteiden ja elintarvikkeiden valmistajiakin. Animalian lisäksi messuille osallistuivat Suomesta mm. Vegekauppa ja vihisten valmistaja Hoviruoka.

img_2514

Näytteilleasettajakartalla riitti nimiä.

Virossa on kampanjoitu paljon turkistarhauksen kieltämiseksi ja maan suurin turkistarha on sattumoisin suomalaisten omistama. Animalian näkyminen Virossa tuokin hyvää näkyvyyttä ja huomiota paikallisten kampanjoinnille. Tämä on myös yksi tärkeimmistä syistä osallistua Tallinnan messuille. Animalian tuotteista erityisen suosittuja ovat olleet viimevuotiset kettukassit ja tälläkin hetkellä myynnissä olevat kettuheijastimet.

img_2500

Pks:n vapaaehtoinen messupöydän asettelussa ennen messujen aukeamista.

Virossa ei paikallisten mukaan vielä ole nähty samanlaista valmistuotteiden tarjontaa kuin Suomessa, vaikka sitä ei voisi näiden messujen koosta päätellen uskoa. Messuilla oli eniten tarjolla syötävää, mutta myös paljon vegaanista luonnonkosmetiikkaa ja esimerkiksi kenkiä ja vaatteita.

Alla muutama kuva messuilla nähdyistä herkullisista tuotteista:

img_2505

Täytettyjä siemenleipiä.

img_2503

Kuvankauniita leivoksia Kokonat Vegankoogid -konditorialta.

img_2512

Paikallisen Loomade Nimel -järjestön kuppikakkuja.

img_2504

Kuivatuista marjoista tehtyjä makeisia.

img_2511

Kuuluisan Restoran V -ravintolan kuppikakkuja.

img_2506

Kaikenlaisia pähkinöitä, siemeniä ja kuivattuja hedelmiä ja marjoja.

img_2510

 

 

Samana viikonloppuna olisi myös Tukholmassa ollut mahdollisuus messuilla kun siellä järjestettiin perinteiset Vegovision-vegaanimessut. Suomessakin päästään vegaanimessuille tammikuussa kun Helsingissä järjestetään ensimmäiset kotimaiset Vegemessut.

 

Lisätietoa messuista:

http://taimetoidumess.ee/

http://vegovision.se/

http://vegemessut.fi/

Tuuli S.


Jätä kommentti

Näin teemme maailmasta vegaanisen

Millainen on ”hyvä vegaani”? Miksi syömme lihaa? Miten jaksaa aktivistina lihaa syövässä maailmassa? Muun muassa näihin kysymyksiin saatiin vastauksia Melanie Joyn ja Tobias Leenaertin koulutuksessa Animalian toimistolla.

Suurin osa ihmisistä syö lihaa, koska suurin osa ihmisistä syö lihaa, Tobias Leenaert tiivistää. Lihansyönti on kulttuurimme normi. Kuten hyvin tiedämme, ruoka ei ole vain energiaa ja polttoainetta: se on tapoja ja tottumuksia, nautintoja, makumieltymyksiä ja sosiaalisia tilanteita. Veganismia vähätellään usein puhumalla ideologiasta. Tosi asiassa lihansyönti on yhtä lailla ideologia – olemme vain sisäistäneet sen niin hyvin, ettemme kiinnitä siihen huomiota. Melanie Joy on tutkinut veganismin vastakohtaa karnismia. Se on näkymätön ajatusmalli, joka ehdollistaa meidät syömään (tiettyjä) eläimiä. Vaikka eri kulttuureissa syötäväksi kelpaavat eläimet vaihtelevat jonkin verran, pääsääntöisesti maailman tuhansista lajeista syötäväksi on valittu vain muutama.

IMG_20140604_135327

Mitä vegaani syö? Ihan samaa kuin muutkin, mutta vegaanisena.

Mitä voimme tehdä, jotta asia muuttuisi? Miten veganismi näyttäytyisi houkuttelevana eläimiä kuluttavalle enemmistölle? Leenaertin työkalupakissa kaksi keinoa kirii yli muiden: vaihtoehtojen hyvä laatu ja saatavuus sekä kivat vegaanit. Mitä enemmän hyviä vegaanisia vaihtoehtoja markkinoilla on, sitä helpompi ihmisten on niitä valita ja muokata ruokavaliotaan vegaanisempaan suuntaan. Kysynnän kasvaessa myös valikoima kasvaa ja parempien valintojen tekeminen helpottuu entisestään. Aktivistin on hyvä muistaa, että kaikilla ei ole samanlaista paloa muutokseen eikä halua nähdä vaivaa: vaikka meistä on normaalia selvittää tietyn tuotteen saatavuutta facebookin vegaanipalstoilla ja kiertää rahkan perässä jokainen keskustan kauppa, ei moni ole valmis samaan. Veganismista kiinnostunut todennäköisesti vain valitsee sen tutun maitorahkan, jos kasviperäistä ei kaupasta saa.

Ole kiva. Siinä Leenaertin viesti kiteytettynä. Hyvä vegaaniaktivisti on positiivinen, kannustava, avoin eikä tuomitse. Tärkeää ei ole olla oikeassa, vaan vaikuttaa. Pieniäkin muutoksia on hyvä kannustaa: ihmisen saa todennäköisimmin tekemään jotain, kun pyytää pientä suuren sijaan. On usein toimivampaa kannustaa vegaanisen viikon viettämiseen kuin vaatia loppuelämän veganismia yhdeltä istumalta. Moni vegaani varmasti tunnistaa halun kertoa eläinten hyväksikäytöstä jokaiselle maitoa ja lihaa kuluttavalle vastaantulijalle, mutta se ei välttämättä ole paras ratkaisu. Mieti näkökulmasi yleisösi mukaan. Suuri osa lihansyöntiään vähentävistä tekee sen terveys- tai makusyistä. Hyvä keino tutustuttaa ihmisiä veganismiin on tarjota herkullista ruokaa: mitä jos leipoisit kakun työpaikan kahvitunnille tai lupautuisit kokkaamaan seuraavan perhepäivällisen?

Entä sitten kun ei jaksakaan olla mukava? Kun makkaramainos bussipysäkillä alkaa itkettää ja haluaisit alkaa saarnata maailman julmuuksista marketin kassajonossa? Kuinka hyväksyä, että läheiset pukeutuvat Canada Gooseen ja postaavat somekuvia pekoniaamiaisista? Melanie Joyn luento STSD:stä (secondary traumatic stress disorder) käsitteli monelle aktivistille tuttuja tuntemuksia, joille ei ehkä ollut vielä selitystä. STS, vapaasti suomennettuna sekundäärinen traumaattinen stressi, on stressiä jota koemme toisen kärsimästä väkivallasta. Aktivisti traumatisoituu eläinten kärsimyksistä. Vegaani kokee sekasyöjämaailmassa jatkuvaa stressiä, vaikkei välttämättä tajua kiinnittää siihen huomiota: kierrämme lihaosaston kaupassa automaattisesti. Melanie Joylla on valaiseva esimerkki eläinrekoista: keskiverto ihminen näkee maantiellä auton, vegaani pimeän kontin täynnä kärsimystä. Tämä stressi polttaa monen aktivistin loppuun. Siksi oireet olisi hyvä havaita ja oppia ehkäisemään niitä. Eräs yksinkertainen keino on esimerkiksi jättää ikävät kuvat ja videot tuotantotiloilta katsomatta. Eläin ei hyödy siitä, että me, jotka jo teemme asialle jotain, kiusaamme itseämme. Päinvastoin. On tärkeää osoittaa myötätuntoa myös itseään kohtaan: myötätunto ja välittäminen ovat koko liikkeemme perusta.

Haluatko kuulla lisää tehokkaasta aktivismista ja aktivistin hyvinvoinnista? Tule Animalia PKS:n kokoukseen 7.4. klo 17.30 alkaen. Käsittelemme illassa lisää koulutuksen antia.

Tobias Leenaert on belgialainen aktivisti ja EVA (Ethical Vegetarian Alternative) -järjestön perustaja. Hän kiertää maailmaa kouluttamassa järjestötoimijoita ja aktivisteja ja kirjoittaa Vegan Strategist -blogia. Melanie Joy on amerikkalainen psykologi ja professori, joka kehitti karnismi-termin. Joyn työhön voit tutustua täällä. Hänen puheensa karnismista on katsotuimpia TED talkeja koskaan.

Koulutuksen järjestivät Vegaaniliitto ja Animalia.


Jätä kommentti

Vinkkejä aktivistin arkeen

Pärm

Ruotsalainen eläinsuojelu- ja eläinoikeusjärjestö Djurens Rätt julkaisi vuonna 2015 käsikirjan järjestön toiminnasta kiinnostuneille ja toiminnassa jo mukana oleville vapaaehtoisille. Kirjasen nimi on ”Förandra! En handbok i praktisk djurrätt”, eli käsikirja käytännön eläinoikeuteen. Tässä blogikirjoituksessa nostetaan esille käsikirjan tärkeimpiä ohjeita ja vinkkejä, joita myös me Suomessa voimme hyödyntää.

Käsikirja koostuu eri osa-alueista, joissa kerrotaan vaikuttamisen eri kohteista, muodoista ja menettelytavoista. Kappaleet keskittyvät esimerkiksi poliittisen vaikuttamisen muotoihin, kanssaihmisten aktivointiin ja tiedonlevittämiseen sekä lukijan itsensä kehittämiseen esiintyjänä ja aktivistin hyvänolon huoltamiseen ja jaksamiseen. Tärkeässä roolissa ovat myös pidempään kansalaistoiminnassa mukana olleet henkilöt, jotka kertovat omista kokemuksistaan ja antavat vinkkejä eri tilanteisiin.

 

Ensimmäinen kappale aloittaa määrittelemällä termin aktivismi. Aktivismi on kaikenmuotoista tietoista toimintaa poliittisten päätösten tai esimerkiksi tiettyjen yhteiskuntarakenteiden puolesta tai niitä vastaan. Aktivismin vastakohta on passiivisuus, eli asioiden hyväksyminen sellaisina kuin ne nyt ovat tai niihin välinpitämätön suhtautuminen. Kaikki, joilla on kiinnostusta ja halua saada aikaan muutosta voivat siis hyvin kutsua itseään aktivisteiksi.

 

Poliittinen vaikuttaminen eläinten hyväksi

Poliittisen vaikuttamisen muotoja ei voida suoraan soveltaa eri maiden välillä, mutta käsikirjassa rohkaistaan kansalaisia tutustumaan EU-vaikuttamiseen esimerkiksi oman maansa meppien kautta. Onnistuneena esimerkkinä kerrotaan 8 hours –kampanjasta teuraskuljetusten rajoittamiseksi korkeintaan kahdeksaan tuntiin. Vetoomus eteni aktiivisten kansalaisten aloitteesta pitkälti yli miljoonan Euroopan Unionin kansalaisen allekirjoittamaksi. Vuonna 2015 muutosvaatimus eteni EU-komission käsiteltäväksi.

Kirjassa rohkaistaan ottamaan yhteyttä poliitikkoihin ja muistutetaan, että poliitikot ovat asemassaan juuri meidän äänestäjien ansiosta. Siksi kaikki äänestäjiin mahdollisesti vaikuttavat uudet suunnat ovat myös heidän intresseissään. Erään aktiivin vinkki poliittiseen vaikuttamiseen onkin löytää muita samanmielisiä henkilöitä ja yhdessä toimia aktiivisena joukkona: kavereista saa sekä tukea että seuraa ja myös uusia parempia ideoita.

Tärkeimpiä syitä miksi järjestöjä ja aktiivisia kansalaisia tarvitaan vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin ovat eri näkökulmat. Teollisuudella on vahva ääni ja se vaikuttaa poliittisiin päätöksiin omien intressiensä mukaisesti. Kirjassa mainitaan esimerkkinä sikojen liikkumisrajoitteet, jotka on teollisuuden puolelta perusteltu sikojen itsensä suojelemiseksi toisilta lajitovereiltaan. Oikeat syyt suojelemisen tarpeelle ovat tietenkin sikojen hyvinvoinnin puutteellisuudessa, joka olisi ratkaistavissa aivan eri tavalla kuin nyt teollisuuden mielestä. Eri näkökulmien esittäminen onkin siis erittäin tärkeää, jotta poliitikot eivät saa yksipuolista tietoa ja sen perusteella säädä uusia lakeja.

 

Kuulijan puolustusmekanismi ja sopiva lähestymistapa

Kirja perehtyy myös kansalaisvaikuttamisen psykologisiin puoliin, eli miten eri ihmiset saattavat suhtautua uusiin ajatuksiin, joita heille esitetään. Jokaisen aktivistin on hyvä itse miettiä miten ja miksi itse lähti mukaan eläinoikeusliikkeeseen. Kirja ohjeistaa, että syyllistäminen ei tuo toivottua lopputulosta, vaan kannustaa keskustelijaa kertomaan eläinystävällisemmistä vaihtoehdoista ja siten mahdollistamaan muutoksen.

Kaikki keskustelut ja pienimmätkin edistykset voi nähdä välietappeina kohti suurempaa muutosta ja tavoitetta. Jokaisen tulee pitää huolta siitä, että välillä on hyvä hengähtää ja iloita niistä pienimmistäkin teoista, joita on saatu aikaan eläinten hyväksi.

 

 

Käytännön vinkkejä tekoihin

Kotisohvalta toteutettavia kansalaisvaikuttamisen tapoja ovat juttutoive medialle tai lehden mielipidekirjoitus. Jokainen voi kirjoittaa itselleen tärkeästä aiheesta ja saada kirjoituksensa julkaistua lehdessä. Käsikirjassa on ohjeita ja vinkkejä Citatmielipide-/yleisönosastokirjoitusta varten ja painottaakin, että tärkeintä kirjoituksessa on persoonallisuus. Kirjoittaja saa näyttää tunteita, ja kirjoitus herättää parhaiten lukijan mielenkiinnon vetoamalla ensin tunteisiin ja vasta sen jälkeen esittelemällä tarkistettuja faktoja. Lehdet eivät tietenkään voi julkaista kaikkia saamiaan kirjoituksia, eli kirjoituksen voi hyvin lähettää useampaa lehtitaloon samanaikaisesti. Hyvä kirjoitus on sopivan pituinen (n. 2000 merkkiä) ja napakka, on hyvä pysyä parissa pääargumentissa, jotta sanoma pysyy selkeänä. Samassa kappaleessa mainitaan sosiaalisen median tärkeys. Henkilökohtaisia mielipiteitä ei ikinä saa esittää järjestön nimissä, mutta omalla profiililla saa ja on suositeltavaakin jakaa ahkerasti eläinaiheisia uutisia ja postauksia. Tähän eräs aktiivi vinkkaa, että on usein kannattavampaa vakuuttaa lukijat faktoilla, kuin yrittää suoraan ylipuhua.

 

Toinen jokaisen aktivistin toteutettavissa oleva tapa toimia on ihmisten kohtaaminen kadulla, esimerkiksi nimikirjoituksia kerättäessä tai flaijereiden ja esitteiden jaossa. Eräs ruotsalaisen järjestön aktiivi hehkuttaa nimikirjoitusten keräämisen olevan hänen mielestään toimivin tapa edistää eläinten oikeuksia. Jokaisen kohdalle pysähtyvän ihmisen kanssa on tilaisuus käydä antoisa keskustelu, joka parhaimmillaan jättää kipinän, joka vaikka vasta myöhemmin herättää tämän uuden ihmisen kiinnostuksen ja halun osallistua toimintaan. Sen lisäksi tämän henkilön puheet eteenpäin omassa ystäväpiirissään voivat olla kullanarvoisia eläinoikeusliikkeelle. Ihmisten kohtaamisessa painotetaan iloista asennetta ja avaraa mieltä, päältäpäin ei voi ikinä arvata kuka on kiinnostunut juuri jakamastasi esitteestä.

 

Kuluttajan valta

Oppaassa mainitaan kuluttajien valta ja esimerkiksi kuluttajan oikeus totuudenmukaiseen mainostamiseen. Ruotsissa elintarvikeyritys yritti mainostaa kasvisruokana vaihtoehtoa, joka sisälsi kalaa. Aktiivisten kansalaisten valittaessa mainoksesta se lopulta kiellettiin virheellisenä, koska kalahan ei ole kasvis. Samanlaista valppautta ja aktiivisuutta peräänkuulutetaan myös kauppojen, ravintoloiden ja muiden palveluiden asiakkailta. Kaupat kuuntelevat asiakkaitaan, ja niille on hyvä esittää suoraan toiveita ja vaatimuksia joko eläineettisemmästä valikoimasta tai vastaavasti tietyistä tuotteista luopumisesta. Tähän tarkoitukseen meillä on Suomessa ainakin Turkittomien liikkeiden esitevihkonen sekä Hanhenmaksaesite, joita saa pyydettäessä Animalian toimistolta. Näitä esitteitä voi viedä omalla nimellä varustettuna liikkeeseen, jossa vielä myydään turkiksia tai epäeettisesti tuotettua hanhenmaksaa. Muita samankaltaisia arjen tekoja voi helposti keksiä itse lisää, esimerkiksi pyytämällä paikallista kirjastoa kasvattamaan eläinoikeus- tai kasvisruokateemaista valikoimaansa.

 

Kappaleessa nimeltä arjen aktivismi kerrotaan inspiroivia esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat omassa piireissään saavuttaneet muutosta uskaltamalla vaatia sitä. Esimerkkinä mainitaan vegaaniravintola, joka ei mainosta vegaanisuuttaan vaan haluaa yksinkertaisesti tehdä vegaaniudesta uuden normin. Toisena esimerkkinä kerrotaan lääketieteen tutkijaopiskelijasta, joka kieltäytyi eläinkokeista koko opintojensa ajan. Tässäkin tapauksessa henkilö halusi kyseenalaistaa normin ja muistuttaa, että tarvitaan uudenlaista ajattelua ja on tarve kehittää tutkimusmenetelmiä eettisempään suuntaan.

 

Käsikirja haluaa kaiken kaikkiaan kannustaa kaikkia toimimaan itselle parhaalla tavalla eläinten oikeuksien puolesta. Tärkeintä on usko muutokseen, kiinnostus toimintaan ja positiivinen asenne. Vapaaehtoistoiminnasta voi rakentaa juuri mieleistään ja onkin erittäin tärkeää ettei uuvuta itseään. Vapaaehtoistoiminnasta löytää muita samanhenkisiä ihmisiä, joiden tukemana jaksaa haastavampiakin hetkiä.

Inne

Ruotsinkielinen käsikirja on luettavissa ja ladattavissa maksutta
osoitteessa: http://forandra.org/

Myös Animalialla on samantyylinen vapaaehtoisopas, jota voi kysellä suoraan toimistolta.
Lisätietoja vapaaehtoiseksi ryhtymisestä löydät esimerkiksi täältä: http://www.animalia.fi/vapaaehtoiset

 

 

Pääkaupunkiseudun alueosasto järjestää uusien illan kaikille toiminnasta kiinnostuneille torstaina 11.2 klo 18.00 Animalian toimistolla (Suvilahdenkatu 4, Helsinki).
Uusien illan Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/205585233119885/

 

– Tuuli S.


Jätä kommentti

Elefanttien turvakoti

Huhtikuun puolessa välissä rikastutin elämääni viikon mittaisella vapaaehtoistyöskentelyllä norsujen turvakodissa Thaimaassa.

Aasiassa norsuja käytetään surutta hyväkseen turismibisneksessä ja työleireillä. Norsut vieroitetaan äidistään yleensä nuorena (1-2 vuoden iässä) ja he joutuvat heti sen jälkeen käymään läpi Phajaan-nimisen rituaalin. Rituaalissa eläintä hakataan ja näännytetään usean päivän tai jopa viikkojen ajan, minkä tarkoituksena on murskata eläimen itsetunto. Eläintä on vanhojen uskomusten mukaan helpompi hallita tämän rituaalin jälkeen.

Valitettavasti Aasiassa on nousevana trendinä mainostaa erilaisia tiloja eläinten turvakoteina, mutta todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta eläinten kannalta. Kaikkein parasta onkin aina selvittää etukäteen hyvin tarkasti paikan taustat, ennen kuin tekee vierailupäätöksen. Aikani surfailtua Internetissä huomasin, että eräs turvakoti Aasiassa oli saanut todella paljon hyviä arvosteluja toiminnastaan. Elephant Nature Park (ENP) on Chiang Maissa, Pohjois-Thaimaassa sijaitseva elefanttien turvakoti. ENP:llä on turvakoti myös Surinissa, Keski-Thaimaassa sekä toinen turvakoti yhteistyössä Save Elephant Foundationin kanssa Kambodzassa.

Turvakoti on perustettu 1990-luvulla ja siellä asustelee noin 45 elefanttia. Elefanteilla ei saa siellä ratsastaa, eikä elefanttien käsittelyssä saa käyttää mitään kättä pidempää. Lähes kaikki elefantit ovat tulleet työleireiltä tai ratsastusleireiltä. Monet elefanteista ovat iäkkäitä tai vammautuneita eli toisin sanoen hyödyttömiä turismibisnekselle. Elefanttien lisäksi alueella asustelee useita kissoja, koiria, vesipuhveleita sekä muutama apina, aasi, lehmä, kani, kana ja sika. Kyseisestä turvakodista ei ole toistaiseksi pystytty palauttamaan yhtäkään elefanttia luontoon, koska Aasiassa valitettavasti on tuhottu niin paljon villieläinten elinympäristöjä.

kuva36-1

Saavuin Chiang Maihin sunnuntaina ja ENP:n bussi tuli hakemaan minua maanantaiaamuna, jolloin tutustuinkin jo osaan vapaaehtoistyöntekijöistä. Katsoimme bussissa videon, jossa turvakodin perustaja Lek Chailert kertoo Aasian norsujen tilanteesta. Videolla näytetään myös tämä Phajaan-rituaali, jonka kaikki vankeudessa elävät elefantit joutuvat käymään Aasiassa läpi.

Ensimmäisenä päivänä tapasimme kaikki 40 vapaaehtoistyöntekijää. Ikähaarukka oli laidasta laitaan ja kaikki ihmiset olivat erittäin mukavia tyyppejä. Monet heistä olivat tehneet aikaisemminkin vapaaehtoistyötä eläinten, lasten tai luonnon parissa. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja joka päivänä kaikilla ryhmillä oli omat työtehtävänsä. Työt olivat pääasiassa siivousta ja ruoan valmistusta. Vapaa-aikaa oli runsaasti.

kuva6-1

Opimme viikon aikana paljon elefanteista ja heidän käyttäytymisestään. Kaiken kaikkiaan elefantit olivat erittäin leppoisia ja viisaita eläimiä. Turvakodista poistuessa tuntui todella pahalta nähdä vangittuja elefantteja.

Aasiassa on menty kylläkin paljon eteenpäin eläinten oikeuksien kannalta, sillä niistä puhutaan nykyään paljon, mutta vielä on pitkä matka edessä että päästään siihen tavoitteeseen, jonka ENP on toiminalleen asettanut. ENP toivoo, että tulevaisuudessa yksikään elefantti ei asu vankeudessa ja he toivovat pystyvänsä palauttamaan elefantit takaisin luontoon. Pääasiassa heidän mottonsa on, ettei yksikään eläin ole luotu maailmaan ihmistä varten, mutta tällä hetkellä heidän toimintansa keskittyy selkeästi Aasian norsuihin.

ENP on mahtava organisaatio ja aion tulevaisuudessa vierailla paikassa uudestaan. Viikko Elephant Nature Parkissa oli yksi elämäni parhaista ja olisin mielelläni jäänyt vielä huomattavasti pidemmäksi aikaa.

Donata Nissim

Lisätietoa Elephant Nature Parkista: http://www.elephantnaturepark.org/

kuva43-1_2


Jätä kommentti

Villieläinten turvapaikka

Viisiviikkoinen näädänpoikanen makaa Sari Valtasen kämmenellä ja pitelee etutassuillaan kiinni tuttipullosta. Poikanen tarvitsee pulloruokintaa muutaman tunnin välein. Pieni eläin katselee meitä uteliaana, mutta sen päivä kuluu vielä lähinnä syöden, tuhisten ja nukkuen.

Viisiviikkoinen näädänpoikanen ruokitaan tuttipullolla.

Viisiviikkoinen näädänpoikanen ruokitaan tuttipullolla.

Vierailimme toukokuisena sunnuntaina Orimattilan villieläinhoitolassa, jota pyörittää eläinsuojeluneuvoja Sari Valtanen perheensä kanssa. Luonnonkauniilla maalaistilalla sijaitsevassa hoitolassa saa apua vuosittain jopa 400-500 eläintä. Kesä on sesonkiaikaa, sillä monet eläinten poikaset tarvitsevat apua esimerkiksi joutuessaan erilleen emostaan tai loukkaantuessaan kokemattomuuttaan kaupunkiluonnossa. Talvikaan ei jätä hoitolaa tyhjilleen. Etenkin siilit joutuvat usein jäämään talven yli sisätiloihin vahvistumaan.

Hoitolan sisätiloissa majailee siilien lisäksi muun muassa citykaneja ja rastaita. Piha-aitauksen aurinkoisessa nurkassa lämmittelee kylki kyljessä ryhmä rusakon poikasia. Ulkotarhassa oravanpojat leikkivät keskenään. Jopa 90 prosenttia hoitolan asukkaista tulee kaupungeista, sillä varikset, rusakot ja ketut ovat urbaaneja eläimiä. Valtaosa hoidettavista on loukkaantunut juuri ihmisten toimien takia, esimerkiksi liikenteessä. Myös vapaana pidetyt koirat ja kissat aiheuttavat paljon vahinkoa sekä emoille että poikasille.

Tämän vuoden erikoisin vieras lienee Virolahdelta huonossa kunnossa löydetty kuutti, joka vietti tarhalla elämänsä alkumetrit ennen siirtymistään jatkohoitoon Korkeasaareen. Onpa tarhalla hoidettu vaskitsaa, rantakäärmeitä ja jopa ilvestä.

Täysihoitoa ja neuvontaa

Tarhalla eläimet ruokitaan, ne saavat lepoa ja tarvittaessa eläinlääkärin hoitoa. Jokaiselle potilaalle tehdään yksilöllinen hoito-ohjelma. Eläimet vaativat useita erilaisia tiloja kuntonsa ja elämänvaiheensa mukaan. Tapaamamme viisiviikkoinen näädänpoikanen elää pienessä pesämäisessä kopissa. Kasvaessaan se tarvitsee ulkotarhan, jossa voi harjoitella luonnossa tarvittavia taitoja kuten kiipeilyä.

Metsän suojassa sijaitsevissa ulkotarhoissa näkyy liikettä; oravien lähelle ei voi mennä etteivät ne häiriinny ihmisen läsnäolosta. Luontainen pelko ihmistä kohtaan tuleekin säilyttää, sillä se on eläinten tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeä asia. Jokainen parantunut eläin palautetaan kuntoutumisen jälkeen takaisin luontoon – mahdollisuuksien mukaan samalle alueelle, josta se on tarhalle tuotu. Eläimet, jotka eivät kuntouduttuaan selviäisi luonnossa, pyritään lajista ja yksilöstä riippuen toimittamaan virallisiin jatkosijoituspaikkoihin.

Työ on lähes ympärivuorokautista, sillä etenkin poikasia on ruokittava tiheään tahtiin. Sari Valtasen puhelimeen tulee muutaman tunnin vierailumme aikana parikymmentä yhteydenottoa. Neuvonta on tärkeä osa työtä. On varmistettava eläimen avun tarve, mikä eläin on kyseessä ja missä ympäristössä ja tilanteessa se on loukkaantunut. Näin voidaan suunnitella ensiapu ja vältetään turhia tarhareissuja. Työ vaatiikin asiantuntemusta lukuisten eläinlajien ja niiden poikasten käyttäytymisestä sekä elintavoista.

Rusakonpoikanen  tovereineen on alkaut jo totutella luonnossa elämiseen. Tarhan ovi pidetään auki joka yö ja eläimet tekevät tutkimusretkiä lähimaastoon.

Rusakonpoikanen tovereineen totuttelee jo luonnossa elämiseen. Rusakkotarhan ovi pidetään auki joka yö ja eläimet tekevät tutkimusretkiä lähimaastoon.

Onnellisia tarinoita ja oppia eläimiltä

Pienpetojen tarhassa pieni punaruskea potilas on käpertynyt nukkumaan. Viime viikolla uutisoitiin ketunpojasta, jonka helsinkiläinen mies ystävineen pelasti maantien varrelta. Emostaan eksynyt kettu oli heikko ja kylmissään. Mies kääri pelastajastaan turvaa hakeneen huppariin ja kyyditsi potilaan vastaanottajalle, joka vei sen Orimattilan hoitolaan. Nyt kettu on saanut voimistavaa ruokaa ja toipuminen on alkanut. Aina ei käy näin hyvin, sillä Valtanen kohtaa työssään myös paljon välinpitämättömyyttä eläimiä kohtaan.

Villieläimet tulevat usein listassa viimeisenä kun ihmisten kiinnostus kohdistuu pääasiassa kulkukissoihin ja -koiriin. Villieläimet ovat kuitenkin älykkäitä, sinnikkäitä ja kiehtovia – onhan luonnossa pärjääminen kovaa työtä. Valtanen kertoo haltioituneensa vesimyyrien uintitaidoista ja niiden tavasta sisustaa hoitopaikkansa täysin uuteen uskoon. Valtanen ei valikoi hoidettavia lajeja niiden arvostuksen mukaan; rastas on yhtä tärkeä kuin jokin arvostettu petolintu. Kaikki eläimet saavat hoitoa lajista riippumatta ja jokaista yksilöä arvostetaan.

”Jokaisen tulisi elämässään hoitaa yksi lokinpoikanen, rastaanpoikanen, pulunpoikanen ja variksenpoikanen”, lausuu Sari Valtanen. Näin ihmiset oppisivat näkemään haittaeläiminäkin pidetyt eläimet aivan uudella tavalla ja arvostamaan niitä.

Eläinten hoitoon, ruokintaan ja kuljetuksiin kuluu jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa. Sari Valtanen saa työhönsä tukea lahjoitusvaroin Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistykseltä. Yhdistys pyrkii korvaamaan eläinten kuluja tositteita vastaan. Valtasen hoitola saa tukea myös muutamalta muultakin järjestöltä lähinnä lahjoitustarvikkeiden muodossa. Kaikki apu on erittäin tärkeää ja se otetaan kiitollisena vastaan. Tarhalla työskentelee yksi vapaaehtoinen eläintenhoitaja kahdesti viikossa, myös vapaaehtoisia kuljettajia on muutama. Apua löytyy pääasiassa ystäväpiiristä.

Valtio tai kunta ei toimintaa tue, vaikka työ on Suomessa lähes kokonaan vapaaehtoisten varassa. Useimmiten eläin jää aina löytäjän vastuulle. Eläinsuojelulain uudistuksessa olisikin aika varmistaa rahoitus loukkaantuneiden luonnonvaraisten eläinten hoidolle.

Lahjoitukset Orimattilan villieläinhoitolalle voi osoittaa Pääkaupunkiseudun eläinsuojeluyhdistyksen kautta, viitteeksi ”Sari Valtanen” tai ”Luonnonvaraiset eläimet”: http://pkesy.piknik.sitelogic.fi/haluatko-auttaa/lahjoittaminen

 

IMG_2861_2

Teksti: Hannele Ahponen


Jätä kommentti

Viron ja Suomen turkistarhauksesta

Osana viime aikojen näkyvää turkistarhauksen vastaista kampanjaa Animalian pääkaupunkiseudun alueosasto järjesti 21.4. Uudella ylioppilastalolla turkistarhausta käsittelevän tilaisuuden otsikolla Vapaana vai vangittuna – Turkiseläinkeskustelu 2015. Tilaisuudessa puhuivat Virolaisen eläinoikeusjärjestö Loomuksen toiminnanjohtaja Kadri Taperson ja Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara. Alunperin tilaisuudessa piti esiintyä myös luontotoimittaja ja valokuvaaja Riku Cajander, mutta hän joutui valitettavasti viime hetkellä perumaan osallistumisensa. Paikalle kuuntelemaan ja keskustelemaan oli saapunut noin 40 henkeä.

Kadri Taperson käsitteli osuudessaan Suomen ja Viron turkisbisneksen kytköksiä, Viron eläinoikeusjärjestöjen tilannetta sekä Suomen ja Viron eläinoikeusliikkeiden yhteistyötä turkiseläinten puolesta. Kadri kiitti suomalaisia eläinoikeusaktivisteja, jotka olivat 90-luvulla apuna virolaisen eläinoikeusliikkeen käynnistämisessä. Aiemmin virolaiset turkistarhat olivat venäläisomistuksessa, mutta nykyään Virossa on jäljellä enää yksi turkistarha ja sen omistajat ovat suomalaisia. Ilmeisesti yhtä uutta tarhaa ollaan perustamassa, mutta projekti on ollut vastatuulessa, sillä se sijaitsisi luonnonsuojelualueella ja muutenkin yleinen ilmapiiri Virossa on turkistarhausta vastaan. Kadri peräänkuulutti entistä laajempaa yhteistyötä Viron ja Suomen eläinoikeusjärjestöjen välille, sillä vastapuoli, eli naapurimaiden turkisala ja maatalousministeriöt tekevät jo nykyisellään tiivistä yhteistyötä.

Salla Tuomivaara kertoi Animalian käynnissä olevasta turkistarhauksen vastaisesta kampanjasta ja turkistarhausasetuksen uudistustusta valmistelleen työryhmän toiminnasta. Animalian kampanja on ollut näkyvä, mutta viime aikoina on koettu myös ikäviä pettymyksiä, kuten turkistarhauksen kieltävän kansalaisaloitteen kaatuminen eduskunnassa ja turkistarhausasetuksen uudistuksen lässähtäminen. Eläinoikeusjärjestöjen mielestä turkistarhausasetuksen uudistuksesta olisi tullut niin huono, että edustajat kävelivät ulos uudistusta valmistelleen työryhmän kokouksesta.

Huolimatta näistä takaiskuista, ei kansalaisaktivistien tule lamaantua. Salla piti inspiroivan puheen siitä, miten voimme tulevaisuudessa saavuttaa turkistarhattoman Suomen. Suomessa tarhauksen kannatus on laajaa verrattuna useimpiin muihin maihin. Tänä keväänä eduskuntaan valittiin 31 eläinsuojelusitoumuksen allekirjoittanutta edustajaa, jotka ovat siis sitoutuneet turkistarhauksen kieltämiseen. Yleiseen mielipiteeseen tuleekin vaikuttaa voimakkaasti, jotta paine poliittisia päättäjiä kohtaan kasvaisi. Lisäksi ulkomailta Suomeen kohdistuvaa painetta turkistarhauksen kieltämiseksi on lisättävä.

Turkistarhauksen vastainen työ jatkuu muun muassa 21.5. järjestettävällä suurmielenosoituksella (https://www.facebook.com/events/742586102506999/).

– Petteri


Jätä kommentti

The logic of culling

Two countries – two policies for animal rights?

It is inevitable that anyone who moves from one country to another, as I have, compares the things that interest them in the two countries. At first sight the situation for animals in Finland and Britain seems quite different. Finland has huge forests, whereas Britain has virtually none. In Britain, bears and wolves disappeared long ago. Conversely, fur farming has ended in Britain and a (rather ineffective) law against hunting with hounds has been passed. But the difference may be illusory. Both Finnish and British governments respond more to powerful lobbyists than they do to public opinion, and despite widespread public concern about animal cruelty, neither government has shown much interest in animal rights. By comparison with corporate interests and unions of food producers who consistently oppose any change which would raise costs or inhibit production methods that treat animals as meat, fur or leather even before they are dead, animal welfare and rights organisations are at a severe disadvantage when they attempt to influence government policy. Perhaps most importantly, unlike their opponents, they have no government bodies to represent their concerns. In Britain this situation is reflected in the recent dispute about badger culling.

Badgers, farmers and voters

In both countries there will soon be a general election. Usually little is said about the environment, still less about animal rights. However, unusually, in the current run-up to the British election, two animal issues have attracted attention. One concerns abuses in a Halal meat abattoir. Both main parties would rather this issue went away, as it has implications for religious and race relations. The situation is somewhat different with the badger cull. Strange as it may seem to Finns, the badger is as unpopular with many in the British countryside as the wolf is with many in northern Finland. This is reflected in the illegal but still widespread “sport” of badger baiting, in which badgers are captured, sometimes mutilated, and forced to fight to the death against dogs. At various times in Britain badgers have been legally exterminated in large numbers because they carry tuberculosis which, it is claimed, is passed to cattle. No-one has ever produced any proof of this transmission, and last year an independent panel of experts concluded that the current method of extermination, caging and shooting of badgers, was inhumane and ineffective. One or two farmers have claimed that their herds are now free of TB and insist that this is because of the badger cull, although they have no evidence of this other than what may be a coincidence. If governments consistently took action because two events that could conceivably be connected allegedly happened within a few months of each other the world would be in an even bigger mess than it is now, yet the Conservative Environment Minister has pledged to extend the cull should her party win the election.

On 24 February the president of the National Farmers’ Union, Meurig Raymond, urged politicians not to make the cull a party political issue. This would suit the NFU very well: as Mr Raymond knows, in Britain the farming lobby has always had a voice in government greater than its numbers would seem to justify, whereas the Animal Rights movement has no voice. Without the issue coming to the fore in the election, the situation afterwards would continue as it has up to now, with governments consistently ignoring public opinion under pressure from the NFU and its allies. Unfortunately for Mr Raymond, during elections political parties are interested in public opinion and the Labour Party has said it would stop the badger cull, and it has become an issue.

Good for badgers”

The badger cull has met strong opposition from activists, including obstruction of the executioners in the countryside. Faced with this objection, last year the Prime Minister David Cameron announced that the cull was “not just good for cattle, but good for badgers.” In other words, by killing a random selection of badgers in areas where bovine TB exists, the badger population will also become free of TB. If we follow the same logic, slaughtering a random selection of people in eastern Sierra Leone would be “good for human beings”, because it would leave the rest of us humans free of ebola. Undoubtedly, if I made this argument to supporters of the cull, I would be told I was not comparing like with like, because Cameron was not talking about humans, but badgers. The two are not comparable: animals may be slaughtered because they might have a disease, but even if there is proof that humans do have the disease, this would be unacceptable. Every single human being is valuable and should be saved at all costs, but non-human animals are not individuals – as long as some of a species survive, killing in numbers is justifiable. Only occasionally is the logic of mass killing applied to human groups, when it is politically expedient to “otherise” them – for instance in wartime.

Like badger, like wolf

The same logic, if it deserves the name, is applied in every country. Random killing of animals is acceptable if they might pose a threat to humans or to their livelihoods. It is just possible that a wolf might attack a child in northern Finland, so there must be a cull. There is a far greater chance that a child in northern Finland will be hit by a motor vehicle driven by a human, but no-one calls for the curtailing of motor traffic, let alone a cull of drivers. Cars and lorries are convenient for our lifestyle, so this cannot happen. Wolves have, of course, attacked the dogs of hunters. This has not been stated directly as a reason for the wolf hunt, whereas the threat of wolves to livestock (especially reindeer) is undoubtedly a factor. Reindeer and hunting dogs have something in common – they are both doing what many humans would like animals to do, which is to serve humans, whether as food, clothing, or assistants in killing other animals. The huntsman’s dog and reindeer have accepted our dominion, the wolf has not. Were it not for the fact that some humans have decided we should not exterminate all the nasty animals that refuse to be dominated, the wolf in Scandinavia would have followed its cousin in Britain to extinction.

That animals should have any right to be judged on what they have been proved to have done, rather than what they might do or what old fables say they do, appears to be beyond the comprehension of governments. In fact, when both British and Finnish government spokespeople make statements about preserving wild animals, they might equally be referring to old buildings rather than animals which may their own intrinsic value as sentient beings regardless of their appeal to humans or value in the human economy. Both British and Finnish governments claim to be interested in protecting nature and its inhabitants, but it seems that they have to be eliminated if there is the remotest suspicion that they are in our way and have no use to humans.

Philip Line